Kotiapu- ja siivouspalvelut – OivaTyö mukana arjen askareissa
Tarjoamme kotiapu- ja siivouspalveluita Karstulassa, Kyyjärvellä, Kannonkoskella, Kivijärvellä, Kinnulassa, Pihtiputaalla, Saarijärvellä, Pylkönmäellä, Viitasaarella, Äänekoskella ja Perhossa.
Kotisiivous
Kotisiivous voi olla säännöllisesti toistuvaa, kertaluontoista tai tarvittaessa tilattavaa. Voit sopia siivoojasi kanssa sinulle sopivan rytmin ja sen, haluatko perussiivouksen, suursiivouksen tai vaikka vain ikkunoiden pesun.
Asiointiapu
Kauttamme on mahdollista saada asiointiapua vaikkapa ruokakauppareissulle. Työntekijämme ei voi kyyditä sinua, vaan lain mukaan kuljetuksen on tapahduttava esimerkiksi sinulle myönnetyllä taksilla. Avustajan tehtävä on avustaa sinua muuten.
Avustaminen
Avustaja auttaa sinua arjessa. Yhdessä puuhailuun voi kuulua esimerkiksi ulkoilua, pihalla puuhastelua, harrastustoiminnassa mukana olemista, ohjaamista, asiointiapua, lukemista ja seurana olemista. Avustajamme eivät tee ns. hoidollisia tehtäviä.
Saattajapalvelu
Kauttamme on mahdollista saada saattaja mukaan vaikkapa lääkärireissulle. Lain mukaan työntekijämme ei voi kyyditä sinua, vaan kuljetuksen on tapahduttava esimerkiksi sinulle myönnetyllä taksilla. Saattajan tehtävä on avustaa sinua muuten.
Pienet pihatyöt
Työntekijämme voi sipaista haravalla lehdet nurmikolta, fiksata lapiolla kukkapenkkiä tai leikata oksasaksilla puskasta kuivia oksia pois. Meiltä saat työntekijän, jos sinulta löytyy välineet.
Toimitilasiivous
Räätälöimme yrityksellenne sopivan kokonaisuuden toiveidenne mukaan. Siivoojalla on käytössään perussiivousvälineet.
Hyödynnä kotitalousvähennys verotuksessa
Tiesithän, että meiltä ostamistasi kotiapu- ja siivouspalveluista saat kotitalousvähennyksen verotuksessa. Verohyödyn saa myös omille vanhemmille, isovanhemmille tai kesämökille ostetuista palveluista.
Palveluiden osto arvonlisäverottomaan hintaan
Voit ostaa siivous- ja kotiapupalvelujamme arvonlisäverottomana, jos toimintakykysi tai omien vanhempiesi toimintakyky on heikentynyt esimerkiksi iän, vamman tai sairauden takia. Toimintakykyarvio tehdään yhdessä asiakkaan kanssa maksuttomassa palvelukartoituksessamme.
Hinnasto
Kotitalouksille
- Arvonlisäveroton hinta 25,31 €/h + 0,57 €/km
- Arvonlisäverollinen hinta 31,76 €/h + 0,71 €/km
- Minimiveloitus 1 tunti.
Keskustan taajama-alueella asuvilta asiakkailta ei veloiteta km-korvauksia erikseen. Taajama-alueen ulkopuolella asuvilta veloitetaan km-korvaukset edestakaisin asiakkaan asuinpaikkakunnan keskustasta kohteeseen.
Yrityksille
33,00 €/h +0,53 €/km + alv 25,5 %
Minimiveloitus 1 tunti.
Keskustan taajama-alueella sijaitsevilta asiakkailta ei veloiteta km-korvauksia erikseen. Taajama-alueen ulkopuolella sijaitsevilta asiakkailta veloitetaan km-korvaukset edestakaisin paikkakunnan keskustasta kohteeseen.
Ota yhteyttä
Kotiapuun ja siivoukseen liittyvissä asioissa ota yhteyttä kotiapukoordinaattoriimme.
(arkisin päivällä)